Teatteri Reipas Irma vetoaa teatteri-ilmaisunohjaajien koulutuksen puolesta
Metropolia Ammattikorkeakoulu on aiemmin tänä vuonna tehnyt alustavan päätöksen lakkauttaa kolme koulutusohjelmaa, joista yhtenä on Esittävän taiteen koulutusohjelma. Koulutusohjelma on tällä hetkellä käytännössä ainoa laatuaan koko Suomessa ja siitä valmistuvat teatteri-ilmaisunohjaajat työllistyvät muun muassa taidekasvattajina, harrastajateatterien ohjaajina ja soveltavan esitystaiteen ammattilaisiksi.
Osaavat tekijät takaavat haastavankin työn onnistumisen. Teatteri Reipas Irma on vuosien kuluessa toteuttanut perinteisempien harrastajateatteriesitysten ohella useita monimuotoisia produktioita yhteistyössä eri alojen yhteisöjen kanssa, ajoittain myös kansainvälisessä kontekstissa. Tällaisten produktioiden onnistuminen vaatii ohjaajaltaan erityisen vahvoja ryhmälähtöisyyden, tilannekohtaisuuden ja yhteistyön taitoja. Nämä produktiot eivät olisi toteutuneet ilman ohjaajien korvaamatonta ammattitaitoa. Toisin sanoen Metropolia Ammattikorkeakoulusta valmistuneet teatteri-ilmaisunohjaajat ovat mahdollistaneet Teatteri Reipas Irmalle monipuolisen, mielenkiintoisen ja palkitsevan toiminnan. Tämän ohella on myös muistettava, että monen lahjakkaan näyttämötaiteen ammattilaisen ura on alkanut onnistuneesta harrastajateatterikokemuksesta. Toivomme, että näin on myös jatkossa.
Näillä perusteilla vetoamme teatteri-ilmaisunohjaajien koulutuksen jatkumisen puolesta ja rohkaisemme samalla kehittämään koulutusta nykyistäkin enemmän vahvan ryhmälähtöisen ja monenlaisia yhteisöjä hyödyttävän osaamisen suuntaan.