
Tromsö Dialogue 2011
Teatteri Reipas Irman esitys Sataa kaatamalla (Pouring Rain) kutsuttiin esiintymään kansainväliselle Tromsö Dialogue 2011 -harrastajateatterifestivaalille Norjan pohjoispääkaupunkiin Tromssaan. Anna Saksmanin ohjaama esitys sai festivaaleilla ennennäkemättömän positiivista palautetta. Kansainvälinen yleisö kiitti erityisesti Anna Saksmania ja myös koko ryhmää rohkeasta, koskettavasta esityksestä.
Liettuan esitystaiteen yliopiston professori Danute Vaigauskaite, Budapestin yliopiston professori Pinczes Itsvan sekä festivaalin kolleegion johtaja Alec Rhys-Jones erikseen kiittivät ryhmän tekemää taiteellista työtä. Myös festivaalin päätuottaja Rune Lundby antoi ryhmälle erityisen kiitoksen.
Ryhmän taiteellisesta työstä ovat vastanneet ohjaaja Anna Saksman, esiintyjät Milla Hyvärinen, Martta Kaukonen, Lissu Kirves ja Mammu Rauhala sekä valoteknikko Juhani Kataja. Tromssassa esiintymässä oli myös Juha Niemi.
Kiitämme lämpimästi kaikki, jotka olivat vaikuttamassa esiintymismatkamme onnistumiseen!